Juoksuaiheista luettua

Chi Running

Dreyer, Danny (2004): Chi Running. A Revolutionary Approach to Effortless, Injury-Free Running. Pocket Books. London

Chi Running Tämä on itselleni ollut ylivoimaisesti tärkein juoksukirja. Taustaksi sanottakoon, että ensimmäiselle maratonille treenatessa (2005) rikoin polveni ja toiselle valmistautuessa (2008) kaikki jaloissa vaikutti väärältä: polvet pettivät, penikat vaivasivat, tuli marssimurtumia. Kaveri suositteli tätä kirjaa keväällä 2008, kun kerroin hankaluuksistani. Vaikka kirjan hörhökerroin vaikutti korkealta, päätin lukea ja onnekseni luin. Tämän jälkeen en ole juoksulla saanut paikkoja rikki. Tai no, olen, mutta kyse ei ole ollut juoksutekniikasta.

Dreyerin ote on varsin holistinen. Taustalla on tietoisen läsnäolon (mindfulness) ajatuksia, Pilatesta, Tai Chi’tä. Silti kirjan parasta antia aloittelevalle juoksijalle olivat konkreettiset (sekä kuvilla että mielikuvilla höystetyt) ohjeet juoksutekniikasta. Keskeistä on yksinkertainen ajatus siitä, että juoksijan “kaasu” on vartalon nojautuminen eteenpäin ja että jaloilla pitää keskittyä käyttämään isoja lihaksia pienten sijaan. Tämän ympärille sitten kiertyy kaikkea hengityksestä ruokavalioon ja harjoitteluohjelmiin.

Itselleni iso oivallus oli se, että hyvä juoksutekniikka ei välttämättä löydy vain omaa itseä tutkiskelemalla ja enemmän juoksemalla. Jossain vaiheessa tarvitaan interventioita ja tietoisia muutoksia. Vaikeinta oli se, että juoksuvauhti aluksi hidastui muutosten myötä, joskin sitten nopeasti pääsin entisiin vauhteihin ja nyt muutaman vuoden jälkeen samalla tekniikalla ollaan jo eri minuuttilukemilla. Avain on ollut se, että paikat eivät ole menneet rikki. Luulen myös, että kirjassa on vielä paljon omaksuttavaa, kun omat vauhdit ja kunto muuttuvat parempaan suuntaan.

Paavo Nurmi. Juoksijoiden kuningas.

Raevuori, Antero (1997): Paavo Nurmi. Juoksijoiden kuningas. Laajennettu painos. WSOY. Helsinki

Paavo Nurmi - juoksijoiden kuningas Kirja oli erittäin mielenkiintoista mutta myös surullista luettavaa. Nurmi ei vaikuta olleen erityisen onnellinen ihminen. Sosiaalinen lahjattomuus vaikuttaa jopa sairaudelta enemmän kuin kasvatuksen tai kulttuurin tuottamalta toimintamallilta.

Raevuoren kuvauksen pohjalta Nurmi piirtyy kuitenkin hapuilevana ammattilaisena aikana, jolloin urheilu oli vielä varsin amatöörimäistä. Nurmi opetteli kellon kanssa tuntemaan kehonsa suhteessa vauhtiin ja tulostavoitteisiin. Hän analysoi omia ja kilpakumppanien suorituksia ja tuntuu suhtautuneen ylipäätään korostuneen analyyttisesti harjoitteluun. Tulokset ovat hämmentäviä (erityisesti Pariisin olympialaiset 1924: kaksi kultaa tunnin sisällä 1500m ja 5000m juoksussa sekä lähes epäinhimillinen maastojuoksusuoritus) ja lahjakkuus kiistatonta. Jää mietityttämään, kuinka hurjiin suorituksiin Nurmi olisi pystynyt nykytiedon valossa ja parempien sparrauskumppanien kanssa. Ja toisaalta, kuinka monen onnellisen kontaktin, sattumuksen ja ihmissuhteen ohi hän tuloskeskeisessä umpimielisyydessään kulki.

Vuosilukuja Raevuori käyttää varsinkin kirjan alussa hieman säästellen. Kun kerronta hyppii temaattisesti eikä kronologisesti, välillä tuppaa katoamaan taju siitä, mitä aikaa nyt oikeastaan elettiinkään. Muuten kerronta imee hyvin mukaansa. Nurmen yksinäisyydestä ja vaikenemisesta johtuen monet persoonaan ja hänen tuntemuksiinsa liittyvät asiat jäävät kuitenkin ikuisiksi mysteereiksi.

Juoksijan järki

Laurila, Joonas (2017): Juoksijan järki. No Tofu Publishing

Juoksijan järki Tämä herätti ristiriitaisia tuntemuksia. Laurilan tarina on aika uskomaton. Hän vetää täysin juoksuun sopimattomalla jalalla käsittämättömiä maratonaikoja. Aloittelijana eka maraton kolmen tunnin pintaan ja treenillä sitten alle kolmen tunnin.

Tämä kirja sopii ehkä paremmin sellaiselle, joka ei itse juokse, tai joka osaa suhtautua tähän “vain” tarinana Laurilan jalasta ja ongelmallisen jalan omistajan mietteistä. Ja uskomattomasta lahjakkuudesta. Kuten Laurila itse toteaa, vain 2% ihmisistä omaa sellaiset fyysiset ominaisuudet, joilla juostaan alle kolmen tunnin maraton. Laurila on yksi heistä. Siksi tästä kirjasta ei ole niin paljon iloa tavallisen harrastajan peilauspintana.

Kun on tuollainen iso ongelma, kuten Laurilan jalka, siitä tulee helposti tarinan “päähenkilö”. Olisin itse halunnut tietää vähän enemmän Laurilasta ja juoksun nivoutumisesta osaksi elämää. Jalka on niin paha mörkö, että kaikki muu – juoksu mukaanlukien – näyttää soljuvan helposti ja kuin itsestään. Niin käsittämätöntä kuin se onkin, isosta ongelmasta huolimatta homma on jotenkin vähän liian… niin… ongelmatonta. Haluan enemmän ongelmia!

The Runner’s Edge

McGregor, Stephen & Matt Fitzgerald (2010): The Runner’s Edge. High-Tech Training for Peak Performance. Human Kinetics. USA.

The Runner's Edge Fysiologiasta väitelleen Stephen J. McGregorin ja juoksukirjoja tehtailevan Matt Fitzgeraldin opus on periaatteessa sykemittarin osto- ja käyttöopas. Se esittelee mittaamisen hyödyt, keskeiset sykemittarivalmistajat ja opastaa, kuinka käyttää mittareita harjoittelun tukena. Lisäksi kirja esittelee Fitzgeraldin kehittämän pzi-järjestelmän (pace zone index), joka muistuttaa Jack Danielsin VDOT-järjestelmän pohjalta laskettuja sopivia harjoitteluvauhteja.

Kirjan vahvuutena on se, että se esittelee kuinka mittaria ja ennen kaikkea reaaliaikaista vauhdin seurantaa voi käyttää harjoittelun apuvälineenä ja avasi ainakin itselleni juoksuohjelman laatimisen peruslogiikkaa tavalla, jota en valmiita ohjelmia tuijottelemalla ole oivaltanut.

Teknologisesta ulottuvuudesta huolimatta kirjoittajat väistelevät teknouskovaisuutta, mikä on ihan kivaa. Sen sijaan molemmilla on suora linkki Trainingpeaks-palveluun (McGregor on kehittänyt juoksun tehokkuutta mittaavaan rTSS-suureen kyseiseen palveluun), jonka ostaminen alkaa vaikuttaa lähes välttämättömältä, jos haluaa täyden hyödyn irti laitteista. Tämä turhan kiinteä suhde yhteen brändiin vähän ärsyttää, varsinkin kun muitakin vastaavia softia on tarjolla (esim. Sporttracks, Rubitrack tai Golden Cheetah, ja pelkistetyillä mittarivalmistajien palveluillakin pärjää). Summa summarum: halpa ja nopealukuinen kirja, joka oli näin aloittelijana ihan ok lukea, mutta tuskin antaa mitään vähänkään kokeneemmalle juoksijalle.